Kurssit

BH käyttäytymiskokeen jatko

BH käyttäytymiskoe on esikoe palvelus- ja pelastuskoirakokeisiin.

Käyttäytymiskoe jakautuu kahteen osuuteen: tottelevaisuus- ja kaupunkiosuuteen. Tottelevaisuudessa mitataan koiran hallittavuutta ja tottelevaisuutta suorittamalla tietty tottelevaisuuskaavio hyväksytysti. Tottelevaisuuteen kuuluvat mm. paikallamakuu, seuraaminen, luoksetulo, istuminen ja maahanmeno. Tottelevaisuusosuus suoritetaan pareittain, toisen koiran suorittaessa kaaviota, toinen on paikallamakuussa.

Hajutyökurssi

Hullaantuuko koirasi lenkin varrella vastaan tulevista tuoksuista? Haluaisitko aktivoida ystävääsi hyödyntäen sille lajityypillistä käytöstä? Miltä kuulostaisi oma kantarellikoira? Olet halunnut kokeilla hajutyöskentelyä, mutta et ehkä ole innostunut noseworkista? Ei huolta, uudella hajutyökurssillamme opit kouluttamaan koirasi etsimään haluamaasi kohdehajua.

Kokeile Rally-tokoa

Lyhytkurssi Rally-tokon maailmaan!

Kurssilla käydään läpi muutamia ALO-luokan liikkeitä ja katsotaan kylttien kanssa liikkeiden oikeat suorituspaikat. Mukavan yhdessä tekemisen makuun päästään iloisella, oikea-aikaiseen palkitsemiseen perustuvalla koulutuksella, joka parantaa myös arjen taitoja koirakon yhteistyön lisääntyessä.

Lisätietoja rally-tokosta: www.palveluskoiraliitto.fi/lajit/rally-toko.html

Osallistava käsittely

Aiheuttavatko kynsienleikkuu, korvien puhdistaminen, hampaiden harjaus tai muut hoitotoimenpiteet pään vaivaa ja huonoa mieltä? Luikkiiko koirasi tiehensä nähdessään kynsisakset tai harjan? Haluaisitko hoitohetkien olevan pakkopullan sijaan yhteistä ja rentoa tekemistä, joka tukee koirasi hyvinvointia sekä teidän välistä suhdetta? Tule mukaan osallistavan käsittelyn kurssille!

Pentu-toko

Kurssilla käydään läpi kouluttamisen perusasioita ja tokon treenaamisen erityispiirteitä. Käydään kouluttajan kanssa läpi ALO-luokan liikkeitä, ja niiden pohjalta liikkeiden alkeisharjoitteita pentujen kanssa.

Rally-tokoa rähjäroopeille

Rally-tokoa rähjäroopeille -kurssille voit osallistua, jos et ole varma, miten koirasi pärjää ryhmätilanteessa tai jännität koiran mahdollista ääntelyä ryhmätunnilla. Tällä tunnilla ei tarvitse olla näistä asioista huolissaan! Kurssilla tehdää rally-tokon alkeiskurssin tehtäviä sovelletusti omassa tahdissa. Lisäksi harjoitellaan mm. rauhoittumista kurssitilanteessa, rauhassa kuuntelua sekä rauhassa katsomista, mikäli tämä onnistuu.

Rally-tokon kausiryhmät syksy 2025

Rally-tokoa Heiluvan Hännän lämpimässä ja valoisassa sisäsalissa ja sään suosiessa myös ulkona. Treenit suunnitellaan mahdollisimman hyvin kurssilaisten toiveiden ja taitojen mukaisiksi.
HUOM! Ryhmissä, jotka ovat alkaneet keväällä 2025 tai aiemmin, on etuosto-oikeus jatkajilla pe 6.6.2025 saakka.
Mikäli ryhmissä on vielä paikkoja tämän jälkeen, uusia ilmoittautumisia otamme vastaan 7.6. alkaen!

Seikkailurata

  • Kivaa tekemistä
  • Aktivointia niin nuorelle kuin vanhallekin
  • Uusiin pintoihin ja tehtäviin tutustumista
  • Itseluottamuksen kasvattamista
  • Rohkeuden kasvattamista

Haluatko tarjota koirallesi monipuolisia, mutta kuitenkin sopivan tasoisia haasteita ja sitä kautta onnistumisen tunteita samalla kasvattaen koirasi itseluottamusta ja rohkeutta?

Tokon kausiryhmä

TOKO on tottelevaisuuskoulutusta ja kilpailulaji, jossa koirakko kilpailee tottelevaisuuskokeen standardien mukaan eri tasoluokissa. Luokat ovat Alokasluokka, Avoin luokka, Voittajaluokka ja Erikoisvoittajaluokka.

Tokon kausiryhmässä vahvistetaan ALO- ja AVO-luokan liikkeitä.

Harjoitukset räätälöidään kunkin osallistujan tarpeisiin sopivaksi!

Kenelle kurssi on tarkoitettu?

Tilaa syöte Kurssit