Heiluva Häntä koira- ja kissakoulu järjestää nosework-koulutuksia Helsingissä ja Porvoossa. Voit liittyä mukaan aivan aloittelijan, pennun, arkatassun tai jo koekonkarin kanssa. Miten valita sopiva kurssi tai kausiryhmä?
Ensimmäistä kertaa tutustumassa lajiin?
Ilmaisun ja hajutöiden perusteiden kouluttaminen → Nosework alkeiskurssi
Heiluvan Hännän nosework-polku alkaa ilmaisun sekä lajissa tärkeiden perustaitojen kouluttamisella.
Vahva ja toimiva ilmaisu on yksi nosework-koiran tärkeimpiä taitoja. Kun koira tietää, miten sen tulee toimia hajukätkön löydettyään, sen ei tarvitse nuoleskella, pureskella tai raapia kätköjä. Ei-toivottu kätköjen manipulointi kuten nuoleminen voi aiheuttaa sekä koiralle että ohjaajalle turhaumaa ja haittaa koko etsintäuralle, ja tällaista käytöstä voi olla hankala korjata jälkikäteen. Kokeissa kätköjen ”runtelemisesta” tulee virhepisteitä. Selkeän ilmaisun kouluttamisesta on hyötyä myös arjessa, sillä ilmaisua kouluttaessa koira oppii myös keskittymistä, itsehillintää ja luopumiskäytöstä.
Kurssilla käydään läpi erilaisia ilmaisukäytöksiä ja valitaan jokaiselle koirakolle sopiva käytös. Ilmaisu koulutetaan harjoitushajun, esimerkiksi kongin, namipallon tai lelun avulla, ei suoraan noseworkissa käytettävälle hydrolaatille. Näin koira etsii aluksi juurikin nelitassua itseään kiinnostavaa asiaa eli motivaatio on korkeampi.
Pohjataitoina koirakko oppii myös oikea-aikaista palkitsemista ja motivaation merkitystä, etsinnän iloa ja taitoa, itsehillintää ja odottamista, fokusta tehtävään ja häiriöiden sietoa.
Pennut, arkatassut ja seniorit?
Kurkistus hajutyömaailmaan → Pentujen hajukoulu
Tällä kurssilla tutustutaan hajutyöskentelyssäkin tärkeisiin taitoihin ja rakennetaan koirille itsevarmuutta erilaisten helppojen ja hauskojen etsintätehtävien avulla.
Kohdehaju ja etsinnän monet taidot → Nosework jatkokurssi
Kun koira osaa ilmaista ja etsiä harjoitushajulla erityyppisiä kätköjä, voimme vähitellen liittää mukaan varsinaisen noseworkin kohdehajun eli hydrolaatin etsinnän kohteeksi.
Hydrolaattiin tutustumisen lisäksi päästään harjoittelemaan myös monenlaisia kätkötyyppejä, etsintämuotoja, kestoa tehtävälle ja tarkentamista.
Jatkokurssilla harjoitukset räätälöidään yksilöllisesti jokaiselle osallistujien senhetkisen koulutustason mukaan, jokaiselle koirakolle sopivaksi. Voit siis käydä Heiluvan Hännän jatkokursseja usean kerran.
Jo jonkin verran harrastanut?
Etsintätaidot olemassa, mutta ilmaisu hukassa → Ilmaisuklinikka
Ilmaisuklinikka-kurssilla ratkotaan ilmaisuun liittyviä haasteita tai lähdetään kouluttamaan ilmaiskäytöstä koiralle, joka on jo etsinyt hydrolaattia, mutta jolle ei ole vielä opetettu ilmaisua.
Et tiedä mihin edetä seuraavaksi → Jatkokurssi
Jatkokurssille voi tulla hakemaan vinkkejä omiin treeneihin, tai ratkomaan haasteita yhdessä kouluttajan kanssa.
Säännöllistä treeniä kaipaava?
Kaipaat tukea ja säännöllisyyttä harjoitteluun → Jatkokurssit
Jatkokursseja voi käydä useamman peräkkäin. Erilaiset toteutukset mahdollistavat treenejä joko viikoittain tai kahden viikon välein.
Aktiiviharrastaja koetavoitteella tai ilman → Kausiryhmät
Kausiryhmissä pääset treenaamaan säännöllisesti erilaisissa ympäristöissä vaihtelevin teemoin. Kausiryhmissä on vaihtuvuutta niin treenipaikan kuin eri häiriöiden ja vaativuustason mukaan aina möllitason harrastelijasta ylimmän koeluokan konkariin. Kolmella hajutyökouluttajallamme on eri päivissä kausiryhmiä, jotka treenaavat joko joka tai joka toinen viikko koko syys- tai kevätkauden ajan.
Ylimmän eli kolmosluokan kokeissa jo käyvät tai näihin jo tähtäävät kakkosluokkalaiset → Kuukausivalmennusryhmä
Noin kerran kuussa kokoontuvassa seminaarityyppisessä eli pidemmässä treenirupeamassa ehditään harjoitella ylimmän koeluokan pidempikestoisia etsintöjä ja eri tavoin haastavampia etsintöjä erilaisissa ympäristöissä. Harjoittelupaikka vaihtuu joka kerralle eli koekoirakot saavat monipuolista häiriötreeniä.
