Innokkaiden kohtaajien verkkokurssi

Sisältää Kohtaamiset innokkaille koirille -kurssin aiheita

Eläintenkouluttajamme Piia Laine ja Saana Palkki ovat kuvanneet demovideoita tärkeimmistä taidoista, joita koiran on hyvä osata niin arjessa kuin harrastuslajien parissa. Nämä videot lähtevät ihan taitojen kouluttamisen ensiaskelista.

Sisältö: Esittely + 9 videota, 3 tunnin webinaari. Kesto noin 4 tuntia

Aiheet: Palkkiomerkki ja katsekontakti, Käsikosketus ja vihjeen liittäminen, Hihnakävelyn alkeistreeniä, Luopuminen, Rauhassa katsominen / LAT, Vieraan kohtaaminen, Ihmisen tervehtiminen, ohitukset.

Voit ostaa myös henkilökohtaista etäopetusta

Videot ovat tarkoituksella lyhyitä ja ytimekkäitä. Kaikkia asioita täydentävät mm. Eläin oppii!, Koiran elekieli ja Koiran ongelmakäytös -luentomme, jotka ovat nyt myös nettiversioina. Luennoilta saat lisätietoja ja -oppeja sekä perusteet videoilla käytetyille koulutusmenetelmille. Myös positiivisen vahvistamisen menetelmillä kouluttaessa samaan lopputulokseen voi päästä eri tavoin.

Videoille on tarkoituksella jätetty kouluttajien kömmähdyksiä, eikä tehtäviin ole valittu koiria, joille tehtävä on helpoin, melkein päinvastoin. Joihinkin videoihin lainasimme toistemme koiria, jotta saimme esiin aidosti alkuvaiheen toimintaa, myös kommervenkkejä, joita myös asiakkaat usein kokevat. Tämä on myös hyvä muistutus siitä, että vaikka koira osaisi yhden ihmisen kanssa jonkin tehtävän hyvin, ei tilanne ole sama toisen ihmisen kanssa. Tähän vaikuttaa moni asia, mm. Ihmisten erilaiset eleet, tapa palkita, tapa puhua jne. Useampihenkilöisessä perheessäkin jokaisen tulisi luoda suhde ja harjoitella erikseen koiran kanssa. Myös olosuhteiden muutos tekee tehtävistä vaikeampia niin koiralle kuin ohjaajalle.

Videolla esiintyvät koirat: Rocky-kleinspitz 1v 1kk, kodinvaihtaja; Lottis-labradori 1v 4kk; Lynn-labradori 1v 5kk; Maukka-australianpaimenkoira 5v, kodinvaihtaja, Ronja-monirotuinen 8v, rescue/kodinvaihtaja.

Voit ostaa etäohjausta videoiden lisäksi

Jos haluat lisäksi kouluttajan ohjausta, voit ostaa sitä 30 ja 60 minuutin erissä (ajan voit jakaa osiin niin halutessasi, vähimmäisohjausaika 15min kerrallaan). Tällöin kuvaat jotain / joitain harjoitusvaiheita ja lähetät kouluttajalle linkin videoon. Voit myös harjoitella ja kuvata live-videota, jos näin kouluttajan kanssa sovitte. Ohjauksen saat esim. whatsapp-palvelulla, puhelimitse tai sähköpostilla. Ohjausajoista sovitaan erikseen kouluttajan kanssa sähköpostilla (osoitteet muotoa etunimi @ heiluvahanta.fi).

Kun ilmoittautumisesi on käsitelty, löydät verkkokurssin materiaalit täältä.

Huom! Heiluvan Hännän eri verkkokursseilla käyttetään samasta aiheesta samoja videoklippejä. Jos haluat ilmoittautua usealle verkkokurssille, tarkista kurssin aiheista, mitkä videot olet jo saanut muilta kursseilta.